October 09, 2011

Style evolution

Kuvapainotteinen katsaus tyylihistoriaani kymmenen vuoden ajalta

Decade of my style history
2001-2002
2006-2007
2008
 2009
2010


Paljon on tapahtunut myös kuvien ulkopuolella. Hieman harmittaa, ettei silloin nuorempana tajunnut kuvailla tuotoksiaan tai ylipäänsä vaatteitaan. Minulla oli mm. itse tehdyt tumman vihreät matelijannahkaa jäljittelevät bootcut housut. Ja muistan yhden talven yläasteella, kun käytin äidin ja isoäidin vanhoja villakangashameita. Ja joskus isän vanhoja leveälahkeisia housuja ja jättimäisiä collegepaitoja. Ja oli minulla kloorivärjätyt housut. Ja vaaleanpunainen (!) karvatakki (hmmm. ehkä onkin ihan hyvä ettei niistä ihan kaikista ole todistusaineistoa). Vuosien 2003-2005 väliin, jolloin minulla ei ollut enää toimivaa filmikameraa, eikä vielä digikameraa, jää aukko, josta minulla ei ole juuri minkäänlaista kuvamateriaalia. Tuona aikana pukeuduin lähinnä mustaan ja hiuksissa oli polkkamitta.

Jotain muutosta on tapahtunut koko ajan ja pikku hiljaa, en osaa sitä tarkemmin määritellä. Ajatuksia tämän hetkisestä tyylistäni voitte lukea Ylen olotilan Minun tyylini- osiosta. Toivon mukaan kymmenen vuoden päästä viihdyn vaatteissani entistä paremmin ja tyylini on kehittynyt huimasti eteen päin.

ps. Muistattehan tekijän oikeudet, on laitonta julkaista toisten kuvia ja väittää niitä omikseen. Kuviani saa lainata ilmoittamalla selkeästi lähteen.

4 comments:

  1. Toi vuoden 2009 eka kuva on mahtava! Näyttää siltä, että et oo vuoden 2006 jälkeen vanhentunu päiväkään, epäreilua :D

    ReplyDelete
  2. Awww, kiitos! Lämmittää kovasti sydäntä,varsinkin kun on kieriskellyt ikäkriiseissä. Voisin kyllä väittää, että sinäkin näytät ikäistäsi nuoremmalta!

    Se kuva on vapulta, a good day!

    ReplyDelete
  3. Hienoja kuvia! Jännä miten sinun tyyli on näissä kaikissa jotenkin aika tunnistettavaa sinua, vaikka vaatteet onkin erilaisia. Sulla on tainnut aina olla oma tyyli hallussa ilman kummempia kriisejä :)

    ReplyDelete
  4. merryroseberry: Itse en kyllä itseäni kaikista enää tunnista :D Ja voi että, kyllä olen kriiseillyt! Mutta kiva jos näyttää minulta :)

    ReplyDelete