December 30, 2009

Erotic photography

Sain lahjaksi aivan ihastuttavan kirjan, Erotic photography. Upeita kuvia 1800-luvun lopulta vuoteen 1937 asti. Kirja on 255 -sivuinen ja englannin kielinen. Suosittelen taiteen, vintagen ja miksei erotiikankin ystäville.
Alexandre Dupoy, 2007. Erotic photography. Grange Books.

December 06, 2009

Need for color

Olen viime aikoina kaivannut väriä. Tähän aikaan vuodesta ei tee mieli pukeutua lempiväriini punaiseen, koska siitä saa yliannostuksen mainoksissa ja näyteikkunoissa. Sen sijaan olen meikannut  mm. fuksialla kajalilla.
Olen myös uskaltautunut käyttämään nafnafin pinkkiä tunikaa, johon ihastuin toissa kesänä alennusmyynneissä, mutta joka ei sittenkään tunnu kovin omalta.
tunika -nafnaf
musta tunika - nanso
nilkkurit - x-it

Tänään voisin kokeilla jotain violettia, tai ehkä turkoosia.

November 30, 2009

Pää kainaloon ja menoksi

Kuvat kirjasta In the Bag (Samuele Mazza-97).
Mulla ei ehkä olisi pokkaa kulkea pää tai takapuoli kainalossa, mutta hauskoja nämä silti ovat.

Löytyy kirjasta tosin kauniimpiakin laukkuja, kuten Maurizio Dorin ihastuttava kenkälaukku vuodelta -93.

November 22, 2009

Pleated

Tässä viikolla tehty tuunaus. Paita oli alunperinkin ihan kiva, mutta siinä oli ihan liikaa kaikkea: puhvit, olkatoppaukset, laskoksia, pitsiä.. ei ihan minun juttu.  Ja nuo hihat oli mulle muutenkin liian lyhet. Kuvista varmaan aika hyvin näkee mitä kaikkea tuolle tein.

before
 and after
Paita pääsi perjantaina koekäyttöön yöelämään. Asu kuvaa ei valitettavasti ole, koska tuli yllätysvieraita ja vähän kiire lähtö. Tulin siihen tulokseen, että tuosta yläosasta pitää vielä ommella laskoksia vähän matkaa kiinni,jotta ne asettuisi kauniimmin.

Nyt mulla on ylimääräiset olkatoppaukset, joilla voin tuunata jonku muun vaatteen :D

November 11, 2009

Kenkätuunaus

Vyölaatikon pohjalla on lojunut jo vuosia niittirannekkeet, jotka hankin teini-ikäisenä. Sain idean, että käyttäisin niitä saappaiden päällä, mutta yritys kariutui siihen , että eihän nuo rannekkeet tietenkään ollu riittävän isot siihen. Piti sitten ottaa avuksi sakset, naula, vasara ja vähän lisää niittejä, jotta sain koristukset kenkiin kiinni.
before

and after
Rannekkeista on siis leikattu kiinnitysremmit pois ja kenkään ne on saatu kiinni irtoniiteillä, jotka on taiettu päällysnahan ja vuorin väliin. Joku superliima olisi saattanut toimia myös tai ompelu, jos olisi teollisuuskone.

October 22, 2009

Dye this time

Edellisen postauksen maalisukkiksia kuvatessani kaivoin esille myös parin vuoden takaisen tuotoksen. Näitä ei ole maalattu, vaan värjätty perinteisellä solmuvärjäystekniikalla, jossa vaate rutataan/solmitaan kasaan ennen väriliemeen heittämistä, jolloin väri ei levity tasaisesti. Näihin syntynyt kuvio on mielestäni tosi kiva, mutta väri näyttää lähinnä häiriintyneeltä. Olo nämä jalassa on kuin olisi joutunut tappeluun ja ruhjoutunut pahasti. Värjäsin muistaakseni jotain muuta ja ylimääräinen väri piti tietenkin käyttää hyödyksi.
Kerran olen tainnut pitää näitä julkisesti, seuraava käyttö mahdollisesti kauhuteemaisissa bileissä?

October 19, 2009

Mint paint

 
 
Kustomoin sukkahousut kangasväreillä ja niistä tuli tosi omituiset. Maalaus vaiheessa tuo vihreä tummui ja olin ihan varma, että lopputuloksesta tuli ihan kaamean värinen. Onneksi kuivamisen jälkeen vihreä oli tuollainen kirkas mintun vihreä.
 
Aika omituiset on kyllä nuo irregular choisen remmikengätkin, joiden kanssa sukkikset kuvasin. Jostain syystä nämä näyttää kuvissa matalemmilta kuin ovat, tuota korkoa on oikeasti kaksitoista senttiä.

October 17, 2009

First one

Uuden blogini nimi tulee Dalin  piirrustuksesta Figure with drawers for a four part screen. Se on vuodelta 1934. Välillä on kiva katsella luonnoksia eikä pelkästään valmiita teoksia.
Kuva löytyi täältä.

Tässä blogissa luvassa  löytöjen ja asujen esittelyä, kustomointeja, omia teoksia ja satunnaista valokuvausta. Tervetuloa seuraamaan!