April 30, 2012

Hometown

Oon ollut taas aika hiljainen blogin päivittäjä, mutta toivottavasti teilläkin on ollut muuta tekemistä, kuin istua koneella lukemassa juttuja, kun ulkonakin on ollut noin ihanat ilmat. Minä olen reissannut kotimaassa ja koittanut ottaa rennosti. Tänään mm. pompin kukkapenkissä testailemassa puhelimeni kameran makro-ominaisuuksia ja ihailin kaverin parin kuukauden ikäistä jälkikasvua. Ja olen näyttänyt, no, aika tylsältä. Kuitenkin jollain omituisella tavalla olen tyytyväinen itseeni, kun käytän nykyisin niin sujuvasti myös housuja! Asia, jota poikien ja synnynnäisten farkkutyttöjen on varmasti vaikea ymmärtää, mutta monet mekkotytöt osaavat oletettavasti samaistua tunteeseen, jos housuista tulee pitkän ajan jälkeen yhtä mukava vaihtoehto kuin helmat.

April 26, 2012

4 reasons

Päätin pistä hiustököttiarseenaalin kerralla uusiks, kun sain indiedaysin kautta lahjakortin sokoksen verkkokauppaan. Niin kaunis kokoelma tuli, että täytyi ihan ottaa kuva. En oo koskaan huomannu, että shampooissa olisi eroa sille, onko kyseessä kampaamotuote vai markettimerkki, mutta muotoilutuotteissa eron jo huomaa. Hyvää lakkaa tarvii vähemmän ja pysyvyys on ihan eri luokkaa. Käännän etuhiuksia muotoiluraudalla lähes päivittäin ja tulos pysyy muutamasta tunnista yli vuorokauteen riippuuen siitä minkälaisia tuotteita oon päähäni suihkutellut. Hankin silti shampoota ja hoitoainetakin, vaikka pärjäisin halvemmillakin tuotteilla. Pakko tunnustaa turhamaisuuteni: nuo pullot vaan on niin kivoja!

April 25, 2012

Obsession

Olen tainnut muutaman kerran uhkailla esitteleväni joskus kaikki vekkihameeni ja minulla itse asiassa oli viikonloppuna sellainen vakaa aikomus, mutta motivaatio katosi kesken kaiken ja kuvasin vaan kivoimmat.  No, valkoinen on kanssa tosi kiva ja usein käytössä, mutta se osottautui jotenkin tosi epävalokuvaukselliseksi. Esittelen sitten tällaisen vajaan kokoelman, äidin vanhoja ja kirpparilöytöjä kaikki, osaa vähän tuunailtu. Alkava värisuora kasassa, keltaisen ja vihreän sävyt tosin puuttuvat multa kokonaan.

Some of my pleated skirts. All 2nd hand.

April 20, 2012

Esplanadi ja aleksanterinkatu

my friend(s)
Interesting things all around us.

April 18, 2012

Exclusive consious

Hm:n Consious collectioniin kuuluvaa Exclusive consious mallistoa ei ihan heti uskoisi niin edullisen merkin vaatteiksi. No, mallisto on perusvaatteita hinnakkaampi, mutta silti. Vaatekappaleissa on jotain hieman couture-henkistä, jota minun on pakko ihailla, vaikka mikään näistä ei ihan tällaisena omaan vaatekaappiini istuisikaan.


pics: hm.com

April 16, 2012

Oletteko huomanneet miten valoisia illat jo ovat?

huivi/ itse tehty, kengät/ vagabond, takki/ halens, laukku/ isoäidin vanha
scarf/ diy, shoes/ vagabond, jacket/halens, bag/ grand mama's old


There's more light every night, the spring is finally here.

ps. klik!

April 14, 2012

Väliaika tiedotus


Mikäli joku kerkesi torstaina mennä etsimään unelmien mekkoa Vero Modista, niin pahoittelut siitä - logistiikassa oli pientä ongelmaa, ja mekon pitäisi olla kaupoissa maanantaina. Kuten kuvasta näkyy väri ja yläosa ovat juuri niin, kuin alunperin ajattelinkin. Helmasta tuli yksinkertaisempi, mutta toivottavasti tykkäätte, minun mielestäni on ainakin kaunis ja monikäyttöinen.

My design should be in stores next monday. It will be sold at Vero Modas in finland and also internationally online http://www.veromoda.com/.

April 09, 2012

Ai niin

Tällä viikoilla sitten kaupoille kaikki, jotka haluavat kokeilla suunnittelemaani mekkoa. Sen pitäisi löytyä vihreänä ja mustana kaikista suomen Vero Modista 12.4. Mallia on pelkistetty aika paljon, mutta fiilis on sama.

Sivu skannattu ellestä 4/12

April 04, 2012

Casino

Harvoin tulee käytyä sellaisilla keikoilla, joissa ihmiset istuu nätisti pöydissä kuuntelemassa keikkaa, enemmän ehkä sellaisissa, joissa hikiset paidattomat miehet pomppivat toistensa päälle. Ensimmäisenlainen oli kuitenkin Iconcrashin esiintyminen helsingissä viime viikonloppuna. Hieman oli itsellä alipukeutunut olo paikalla - tatskamessuilta suoraan maihareissa ja farkkushortseissa ja vastaan pelikoneiden välissä tuli ihmisiä puvut päällä ja cocktailmekoissa.