March 11, 2011

Kamalan egosentristä

Nyt tulee pieni puolustuspuhe. Ajatusten herättäjänä toimi City lehdessä ollut Lahdelooks-blogin pitäjän haastattelu.

Ensinnäkin, minusta pukeutumisharrastuksen pääasiana ei ole miettiä, millaisen vaikutuksen vaatteilla antaa itsestään. Minua ainakin kiinnostaa paljon enemmän miettiä sitä,  missä vaatteissa minä viihdyn ja tunnen oloni hyväksi. Kivassa mekossa vaan on paljon parempi olo kuin vaikkapa tuulihousuissa. Minua kiinnostaa ihan itseni vuoksi millaisia alus-, yö- ja oloasuja käytän, sama pätee muihinkin vaatteisiin. Siitä huolimatta, että vaatteiden ulkonäkö on minulle tärkeä, mietin myös käytännöllisyyttä ja mukavuutta. Kyllä nykyään osataan varsin hyvin ottaa molemmat asiat huomioon, harvoin tarvitsee valita. Olen löytänyt esimerkiksi tyyliini sopivat kumisaappaat, kauneus ja käytännöllisyys samassa paketissa.

Toki on tilanteita, joissa miettii asun tarkkaan siitä näkökulmasta, että antaa itsestään tietynlaisen kuvan, mutta tällaiset pukeutumispäivät ovat aika harvinaisia. Lähinnä tulee mieleen jotkut esiintymiset, työhaastattelut jne. joissa ensivaikutelma vaan on hitsin tärkeä.Tällaisissa tilanteissa kysyn usein makutuomarilta, että näytänkö nyt riittävän rennolta tai asialliselta, vaikka yleensä en jaksa pohtia muiden vaikutelmia minusta niin tarkkaan.

Vaatteissa tärkeää minulle on fiilis joka niistä tulee, ja jossain määrin mietin fiiliksen sopivuutta tilanteeseen. Tottakai  voidaan pitä egosentrisenä sitä, että miettii itsensä ilmaisua, omia tunnelmiaan ja ajatuksiaan, mutta hyvänen aika, kenen elämä tämä oikein on? Ja kuitenkin ajallisesti oman pukeutumisen miettiminen päivittäin ei vie kovinkaan paljoa aikaa muulta toiminnalta. Se sujuu helposti siinä sivussa.

Toinen pukeutumiseensa panostaviin kohdistuva ennakkoluulo on, että arvostelisi myös muita. Eräs poikapuolinen kaveri utelikin minulta, että katsonko ensimmäisenä muiden ihmisten vaatteita ja arvioinko heitä sillä perusteella. Joo katson vaatteita ja mietin niitä, mutta en arvostele muita sen mukaan. Koitan myös olla tekemttä liian hätäisiä päätelmiä ensivaikutelman perusteella, koska tiedän, että asu voi hämätä eikä välttämättä kerro ihmisestä mitään. Ihmisarvo ei missään nimessä liity ulkonäköön. Voin haukkua jotain vaatekappaletta rumaksi ja kamalaksi, mutta samalla pitää vaatteen käyttäjää ihanana ihmisenä.  Minulle on ihan samantekevää miten läheiseni pukeutuvat. Minusta jokaisella on oikeis panostaa tai olla panostamatta pukeutumiseensa ihan niin paljon kuin haluaa.

kuvassa uudet aurinkolasit, ne on pyöreät, jee!

2 comments: